Monet tietää mun adhd:sta eikä siinä mitään. En oo koskaan tehnyt siitä mitään numeroa. En oo nimittäin itsekkään täysin hyväksynyt tätä sairautta. Lisäksi musta on tyhmää mainostaa liikaa sairautta ja pistää sen piikkiin omia tekemisiä eli käyttää hyväksi sairautta, jotta ihmiset ymmärtäis ja antais anteeks helpommin. Tietysti jotkut asiat johtuu täysin sairaudesta, oli se mikä hyvänsä (ja puhun siis tässä nyt psyykkisistä ja neurologisista sairauksista, fyysiset sairaudet ei nyt liity aiheeseen), mutta ero sairauden oireiden/haittojen ja omien huonojen puolien/huonon käytöksen välillä on syytä erottaa.
Mulla suurin ongelma adhd:n suhteen on se kuinka ristiriidassa se on mun luonteen kanssa. Mulla on hyvä itsetuntemus ja osaan aika hyvin erottaa mun luonteenpiirteet adhd:n aiheuttamista "oireista". Tätä tunnetta vois verrata siihen kun jotkut ihmiset kokee syntyneensä väärään sukupuoleen. Musta tuntuu et mun ei ois kuulunu syntyä adhd:n kanssa. (Joo kyllä se on synnynnäinen sairaus eikä johdu niinkään mistään, se on perinnöllinen ja mun molemmilla vanhemmilla sekä isoveljellä on adhd myös.) Mä oon perfektionisti ja pikkutarkka, mutta en pysty toimimaan sen mukaan koska sairaus on usein esteenä. Tässä nyt vähän tietoa, millaisia piirteitä adhd:seen kuuluu:
"Tarkkaavuuden ongelmat ilmenevät jatkuvina vaikeuksina keskittyä leikkeihin ja tehtäviin, vaikeutena kuunnella toisen puhetta, vaikeutena seurata ohjeita ja saada koulu- tai työtehtäviä suoritetuiksi, usein toistuvina vaikeuksina tehtävien ja toimien järjestämisessä, pitkäkestoista keskittymistä vaativien tehtävien välttelynä, päivittäisten asioiden jatkuvana unohtamisena, yksityiskohtien huomiotta jättämisenä ja häiriintymisenä pienistäkin ulkopuolisista ärsykkeistä."
Vaikka tää on vaan murto-osa adhd:n oireista, jo nämä vaikeuttaa mun jokapäiväistä elämää. Pahinta on se, että haluaisin pystyä parempaan ilman rajoituksia. Mutta ei.
"Oireyhtymään usein liittyvä impulsiivisuus ilmenee toistuvina vaikeuksina odottaa vuoroaan, toisten keskeyttämisenä, toistuvana tuppautumisena muiden seuraan, vastauksina kysymyksiin ennen kuin ne on kunnolla edes esitetty.
Yllä olevat oireet on läsnä mun elämässä vieläkin, mutta varsinkin peruskoulussa kärsin noista oireista todella paljon. Pahinta oli etten tiennyt mistä ne johtuvat. Luulin oikeesti että oon vaan laiska, tyhmä, huonokäytöksinen tai mun asenteessa on vikaa, ettei mua kiinnosta koulu. (Koulussahan näistä on eniten haittaa). Muistan vieläkin kuinka mietin ala-asteella jollakin tunnilla, että onko muille yhtä vaikeaa olla hiljaa tunnilla ja tehdä mitä käsketään. Mulle se 45min paikoillaan ja hiljaa oli kuin 8h työpäivä. Saatoin jaksaa kaks viikkoa loman jälkeen hyvin, mutta sitten aloin taas käyttäytyä huonosti. Usein mulle kävi niin että möläytin jotain tyhmää/ilkeää ja sain "rangaistuksen" (ala-asteella meillä oli ainakin käytösmerkit ja kun niitä oli kolme sai jälki-istuntoa). En heti edes tajunnut että olin tehnyt jotain väärin. Suusta vaan pääsi välillä mitä sattuu. Kyllä sitä nykyäänkin tapahtuu mutta harvemmin. Tietty ikäkin vaikuttaa. Joka tapauksessa lähes koko peruskoulun ajan musta tuntui että mua kohdeltiin epäreilusti ja kun yritin selittää etten tarkoittanut mitään pahaa tms sanottiin aina että älä selittele jne. Oikeestaan tää alko jo päiväkodissa.
ADHD:lle ominaisten oireiden ja niiden seurausten tuloksena lasten tai aikuisten itsetunto kärsii, he kokevat itsensä huonoksi ja heidän on vaikea luoda kestäviä kaveri- ja ystävyyssuhteita."
Tääkin on koettu moneen kertaan. Mun itsetunto on nykyään parempi kun mitä se on joskus ollut mutta ennen diagnoosia ja lääkitystä kärsin loputtomasta identiteettikriisistä. Siis oikeesti, mulla oli aina joku kenenlainen yritin olla. Ajattelin että sitten musta tykättäis jos oisin samanlainen kuin joku muu. Eihän se niin mennyt tietenkään mutta vasta 9lk pääsin eroon tosta hommasta. Myös ystävyyssuhteet mulla on mennyt aina solmuun jossain välissä.
"Häiriöön liittyy usein muita psykiatrisia ongelmia. Monet tarkkaavuuden ja aktiivisuuden häiriöistä kärsivät erilaisista käytösongelmista sekä masennus- ja ahdistusoireista"
Mulla itsellä on adhd:n lisäksi ahdistuneisuushäiriö. Yhdessä nää kaksi tekee mun elämästä vaikeampaa ja mun kohdalla johtaneet esim. liialliseen päihteiden käyttöön.
"Aikuisilla ADHD ilmenee usein vaikeutena opiskella, vaikeutena keskittyä tarkkaavaisuutta vaativiin tai yksitoikkoisiin tehtäviin, unohteluna, motorisena levottomuutena ja vaikeutena saada tehtävät suoritetuksi loppuun. Myös aikuisilla häiriöön liittyy usein muita ongelmia, kuten masennustiloja ja ahdistuneisuushäiriöitä, impulsiivisuutta, alkoholin ja muiden päihteiden käyttöä, persoonallisuuden häiriöitä ja asosiaalista käytöstä."
Vaikka mulla on lääkitys tähän, se ei oo toiminut kunnolla n. vuoteen. Ja lääkkeessä on myös aina ne huonot puolet. Mulla concerta auttaa keskittymään jos annos on oikea ja jaksan tehdä koulujuttuja ja muuta iltapäivään asti. Mutta samaan aikaan se teki musta pelokkaan, hiljaisen, langanlaihan ja epäsosiaalisen. Nyt toleranssi on noussut niin että se ei vaikuta juuri ollenkaan ei hyvässä eikä pahassa. Lääkkeenvaihto on täs työn alla mut ei siitä sen enempää ettei tästä tuu romaania.
En tiedä oikeen itsekkään miks kirjotan tästä. En halua tätä sairautta. Salasin sitä jopa jonkin aikaa, pelkäsin mennä lukioon ja kertoa että mulla on adhd. Ajattelin et ne ei tyyliin hyväksy mua sinne opiskelijaksi sen takia. Mut päinvastoin, mun lukiossa ollaan paljon ymmärtäväisempiä kuin ylä-asteella. Ja voi jumalauta muiden oppilaiden reaktioita ku sain lisäaikaa kokeisiin ja tein ne eri tilassa (lukiossa en tarvii lisäaikaa ku sitä on vähän liikaakin mun mielestä mut anyway). Kyllähän sen ymmärtää et on vaikee käsittää semmosta hommaa ettei kukaan saa mitään "etuoikeuksia" (ainakaan pitäisi) ilman pätevää syytä. En sano etteikö muilla olisi vaikeaa ja näin mutta kyllä mä ajattelin sillon että ottakaa te tää mun adhd niin mä teen ilomielin kokeet 45 minuutissa.
En sano et voi ku mulla on nyt niin vaikeeta, mut kyllä mä mieluummin olisin ihan normaali. Ja joo tiedän ihmisillä on paljon paljon pahempia sairauksia mutta tän tekstin tarkotus ei nyt ookkaan vertailla että kellä on kamalinta vaan kertoa millaista mun elämä on tän hiton adhd:n kanssa.
Oon huomannut et joitakin muita ei niin haittaa niiden adhd, se riippuu niin omasta luonteesta ja kiinnostuksenkohteista. Mulle adhd ei sovi mut sen kanssa on pakko elää. Joten te joiden puheen oon keskeyttänyt tai ohittanut ruokajonossa, ei ollut tarkotus.
Tekis mieli lähettää tää mun ala-asteen ja ylä-asteen rehtorille (Haapamäellä siis kun asuin) niin voi sit miettiä että oliko mulla se asenneongelma vai olisko se voinut johtua tästä fkn adhd:sta. Hulluinta on se että tääkin asia piti ite hoitaa. Kukaan muu ei huomannut että mulla on adhd, luultiin vaan et oon alisuoriutuja jne. Kunnes sitten eräänä kauniina päivänä 45 minuutin vanhempainvartissa kasiluokalla mulla oli monta merkintää huonosta käytöksestä ja sillon sanoin ekan kerran opettajille ja äiteelle että luulen et mulla on adhd. Äiti ei uskonut siihen hommaan mut sit ku menin niihin testeihin sain diagnoosin ja lääkityksen. Juupajuu. Vuodessa nostin sitten keskiarvoa 6,9:stä 8,8:saan ja pääsin lukioon. En ois ikinä menny lukioon ellen ois saanut tietää tästä ja saanut lääkitystä kun ilman sitä koulunkäynti menee vähän niin ja näin, eli siis päin helvettiä.
